Kurikan pääkirjastossa näytetään leffoja joka tiistai klo 17 nuorten osastolla!
Leffoja näytetään pääasiassa lapsille kevään aikana.
Seuraa Kurikan pääkirjaston ilmoitustauluja, somea ja nettisivuja saadaksesi tietää, mikä leffa seuraavaksi näytetään.
Tulethan ajoissa paikalle. Leffa alkaa tasan klo 17. Sali rauhoitetaan leffan katseluun klo 17:05 lähtien, jolloin saliin ei enää pääse.
Salissa saa syödä omia leffaeväitä.
Leffoja pääsee katsomaan ikärajat huomioiden (S, K3, K7, K12, K16, K18). Ikärajasta voidaan joustaa kolme vuotta, mikäli lapsi on aikuisen seurassa. Leffan ikäraja selviää Kurikan pääkirjaston mainostuksesta.
Elokuvien ikärajat varoittavat lapsen kehitykselle haitallisista sisällöistä. Ne eivät ole suosituksia, eivätkä kerro mille ikäryhmälle ohjelma on suunnattu. Ikärajat perustuvat kuvaohjelmalakiin, jonka tarkoitus on suojella lapsia. Jousto on tarkoitettu lapsen huoltajan harkittavaksi, eikä sitä kannata käyttää automaattisesti. Huoltajan on hyvä huomioida sekä lapsen yksilöllinen kehitys että elokuvan sisältö harkitessaan jouston käyttöä.
Leffoja voi myös ehdottaa! Toteutamme toiveet jos vain pystymme.
Ehdotetut leffat voivat olla myös muita kuin lastenleffoja!
Toiveissa on muutamia rajoituksia:
Emme näytä K18 leffoja ja leffan tulee olla maksimissaan 2h (120min) pitkä.
ILLAN LEFFA:
KAUNOTAR JA KULKURI
Kaunottaren ja Kulkurin romanttinen illallinen Tonyn ravintolan takapihalla on elokuvahistoriaa, kuten koko elokuvakin.
Kulkuri on koditon, mutta onnellinen koira, joka on tottunut elämään kaduilla. Kaunotar puolestaan on hemmoteltu rotukoira. Erilaisista lähtökohdista huolimatta heidän välilleen syttyy romanssi, kun he seikkailevat kaukana Kaunottaren turvallisesta kotiympäristöstä. Mutta matka lopulliseen onneen on pitkä. Matkalle mahtuu luotettavia koiranaapureita, rankkuri ja pari ilkikurista siamilaiskissaakin.
S
Kesto: 1h 16min
Puhuttu suomeksi