Syyslomalla katsellaan leffoja joka päivä!
Tulethan ajoissa paikalle. Leffa alkaa tasan klo 13. Sali rauhoitetaan leffan katseluun klo 13:05 lähtien, jolloin saliin ei enää pääse.
Salissa saa syödä omia leffaeväitä.
Leffoja pääsee katsomaan ikärajat huomioiden (S, K3, K7, K12, K16). Ikärajasta voidaan joustaa kolme vuotta, mikäli lapsi on aikuisen seurassa. Leffan ikäraja selviää Kurikan pääkirjaston mainostuksesta.
Elokuvien ikärajat varoittavat lapsen kehitykselle haitallisista sisällöistä. Ne eivät ole suosituksia, eivätkä kerro mille ikäryhmälle ohjelma on suunnattu. Ikärajat perustuvat kuvaohjelmalakiin, jonka tarkoitus on suojella lapsia. Jousto on tarkoitettu lapsen huoltajan harkittavaksi, eikä sitä kannata käyttää automaattisesti. Huoltajan on hyvä huomioida sekä lapsen yksilöllinen kehitys että elokuvan sisältö harkitessaan jouston käyttöä.
PÄIVÄN LEFFA:
HEINÄHATTU, VILTTITOSSU JA ÄRHÄKKÄ KOULULAINEN
Heinähattu on juuri aloittanut koulun, jossa hän oppii paljon uusia jännittäviä asioita. Vilttitossusta on tylsää jäädä aamulla kotiin, koska hänellä ei ole ketään leikkikaveria. Kun Heinähattu kertoo lähtevänsä luokkansa kanssa onkiretkelle, keksii Vilttitossu ovelan juonen, jonka seurauksena onkimaan pääseekin hän itse. Asiasta seuraa soppa, jonka selvittämiseen tarvitaan isä, äiti, Alibullenin neidit sekä kyläpoliisit Isonapa ja Rillirousku.
S
Kesto 1h 15min
Puhuttu suomeksi